Team

Tiimiin kuuluu kuljettajia, huoltoporukkaa, monia tukijoita ja mukana olevia! Kiitokset kaikille! 

Lasse KykkänenLasse

Ikä: 60 vuotta

Lasse aloitti jokamiesluokan ajamisen vuonna 1984. Ensimmäiseen kilpailuun oli tulossa niin paljon osallistujia, että osallistujat karsittiin arpomalla. Arpaonni ei ollut Lassea suosinut ja niin jouduttiin vielä hetki odottamaan ensimmäistä kilpailua. Lasse on vannoutunut Opelmies eikä muihin merkkeihin ole sekaantunut. Nykyään Lasse on apuna autotallin puolella.

 

Oula KykkänenOula

Oulan jokkisura alkoi Tykkimäessä vuonna 1985. Ensimmäinen kilpailu ajettiin B-malli Kadetilla. Vannoutunut kardaanikuski ehti Opeleiden lisäksi kokeilla aikoinaan Kuplaakin, ja kerran Pellossa oli lähellä Fiatin puikkoihin joutuminen. Autotallissa Oula vietti huomattavan osan ajasta. Autoja laitettiin pitkin vuotta ja suurella sydämellä. Jos Oula ei itse ajanut kisoissa, keskittyi hän huoltohommiin ja kannustamiseen. Voittoja ja finaalipaikkoja ehti kertyä suuri määrä.

Yhteiset kisareissut ja hetket autotallissa, Oulan apu ja kannustus säilyvät aina meidän kaikkien sydämissä. Oula kannustaa meitä vieläkin tuolta pilven päältä ja me näytetään, mihin Ooppelit kulkee!

 

Uula KykkänenUula

Ikä: 57 vuotta

Uula ajoi ensimmäisen kilpailunsa Ford Cortinalla vuonna 1986. Aluksi hän ajoi Fordeilla ja Kuplilla, mutta myöhemmin hän siirtyi kokonaan Opeleiden pariin. Varsinkin Kadetit ovat olleet Uulan mieleen. Nyt hän ei ole ajanut moneen vuoteen kilpaa, paitsi välillä jäsentenvälisissä.

 

Mikke KykkänenMikke

Ikä: 37 vuotta

Mikke aloitti jokamiesluokan harrastamisen Kotkassa vuonna 1996. Kilpa-auton rattiin hän pääsikin heti samalla viikolla, kun täytti 15 vuotta. Mikke on Opelmiehiä, vaikkakin nuorten luokassa hän ajoi myös Kuplalla. Nyt myöhemmin Mikke on ajanut pari kisaa Fiatilla. Katsotaan, missä Mikke innostuu tänä vuonna ajamaan.

 

Riina KykkänenRiina

Ikä: 32 vuotta

Riina ajoi ensimmäisen kilpailunsa Pikkusuolla vuonna 2005. Ajokkina oli silloin Citykadett. Ekat vuodet Riina ajoi harvakseltaan, mutta viimeiset vuodet hän on tahkonnut kisoja läpi lähes joka viikonloppuna. Aluksi Riina ajoi vain Opeleilla, mutta sittemmin on kokeiltu kaikkea etuvetoisesta takatuuppariin. Nyt pari vuotta on mennyt uuden lajin, rallisprintin, parissa. Jokkista ei kuitenkaan ole unohdettu, koska Kardaanikunkku on edelleen se tärkein kilpailu. Riina siis kiertää tänä vuonna rallisprintin SM-sarjan Toyota MR2:lla ja lisäksi ainakin Kardaanikunkun milläs muullakaan kuin Opelilla.

 

Mirko KykkänenMirko

Ikä: 23 vuotta

Mirko aloitti jokkiksen Tykkimäessä vuonna 2011. Autona oli Citykadett ja nuorten luokan voittohan sieltä tuli.  Tämä kardaanikuski on myös kokeillut takatuupparilla ajoa, mutta taitaa kardaani istua parhaiten Mirkon käteen. Pari vuotta sitten rallisprint astui uutena lajina kuvioihin ja siellä Mirko on jo kerännyt mainetta ja kunniaa ajamalla viime vuonna rallisprintin junnujen SM-hopealle. Tänä vuonna Mirko siirtyi yleiseen ja on sielläkin mitalivauhdissa. Siskonsa tavoin Mirko kiertää rallisprintin SM-sarjan Toyota MR2:lla ja tähtää jokkiksen puolella Kardaanikunkun voittoon.

 

Sami RedsvenSami

Ikä: 36 vuotta

Sami ajoi ensimmäisen kerran jokkista vuonna 2000. Hän oli juuri täyttänyt 18 vuotta ja ensimmäinen kisa ajettiin Pikkusuolla B-malli Asconalla. Sami on ajanut eri Opeleilla, mutta merkkiä hän ei ole koskaan vaihtanut. Sami ei ole ajanut muutamaan vuoteen, mutta kipinää radalle on ja aikomuksena olisi vielä joskus kilpailla.

 

Ville FrimodigVille

Ikä: 45 vuotta

Ville ajoi ensimmäisen kisansa nuorten luokassa vuonna 1989. Ville on ajellut paljon erilaisilla autoilla. Tuttuja ovat kardaanit ja takatuupparit, mutta etuvetoisella hän ei ole ajanut. Ajaminen on jäänyt Villen osalta lähivuosina hieman vähemmälle, mutta jospa se innostus vielä iskisi.

Yhteistyökumppanit

Myltek Teollisuusputkistot
Kuljetusliike La-Sa
Pesujuvalla.fi
Mylsänportti
Miinan Kenkä
Inkeroisten Laatuosa
Kuljetusliike Kungas
Seo Hirvensalmi
Liikenne Valtonen
Mari’s Coffee
Tykkä Oy
RKP Autohuolto
Perhe
Huoltomiehet

Muuta

Rautakorpi Racingin kanssa yhteistyötä tekee Myltek Racing. Tomi Koirikivi ajaa rallisprinttiä ja välillä myös jokkista ja rallicrossia. Markku Koirikivi on ajanut jokkista ja rallicrossia.

Kisoissa on mukana yleensä huoltomiehiä ja -naisia ja kannustajia, aikuisia ja lapsia. 🙂
Kykkäsen Maija ja Mira ovat ajaneetkin jokkista: Maija ajoi ensimmäisen kisansa Tykkimäessä vuonna 1986. Autona oli Opel, mutta myös Kuplalla Maija on päästellyt menemään. Maija ehti kilpailla 10 vuotta, kunnes siirtyi huollon puolelle vuonna 1996 Miken alkaessa ajamaan. Mira kokeili jokkista muutaman kisan nuorten luokassa 90-luvun loppupuolella, mutta päätti, että mukavampaa on olla katsomon puolella. Ripattilan Marja ei ole kilpailemista kokeillut, vaikka mukana on jo 30 vuotta ollutkin.

Mirkon myötä jokkiksesta on innostunut iso porukka, josta on ollut apua sekä auton rakentamisessa että kisoissa huoltomiehinä ja -naisina.

Tärkeä tukipilari koko Rautakorpi Racingille oli Vappu-mummo. Vappu oli mukana harrastuksessa 80-luvulta asti: ensin omat pojat innostuivat kilpailemaan, ja niin vain lastenlapsetkin saatiin harrastuksen pariin. Noin 30 vuotta Vappu ehti kuunnella moottorin ääntä päivittäin ja kesällä kiikussa istuessaan osasi sanoa, kuinka hyvin autot kulkevat, ihan vain äänen perusteella. Vappu kävi aikoinaan paljon kisoissa ja kun ei enää kisoihin pystynyt lähtemään, kannusti Rautakorvesta käsin. Mummo ei välittänyt siitä, kuinka hyvin pärjäsi, vaan tärkeintä oli osallistuminen. Vaikka olisi ollut toiseksi viimeinen, niin mummon mielestä se oli hyvin ajettu. Nyt mummo kannustaa meitä Oulan kanssa tuolta pilven reunalta.