Kauhajoella rallisprintin neljäs SM-osakilpailu

Toukokuun lopussa ajettiin Kauhajoella rallisprintin neljäs SM-osakilpailu. Tämä oli toinen asfaltilla ajettavista kisoista. Mirko lähti kisaan junnujen pistejohdossa. Reitti oli mukava ajaa ja kisa meni hyvin.

Mirko voitti oman luokkansa kuuden sekunnin erolla seuraavaan ja oli junnujen nopein kaksivetoinen. Aika oli 2.13,26. Jälkikäteen ajateltuna Mirkon olisi kannattanut näissä oman vahvuuden asfalttikisoissa ottaa riski ja ajaa toisessa luokassa ja kerätä hyvät pisteet ja vastaavasti viedä pahimmilta kilpakumppaneilta pisteitä. 😉 Mutta katsotaan, mitä soralla tapahtuu. 💪
Riinalla onnistui eka kierros tosi hyvin ja sillä ajalla oltiin naisten kakkossijalla. Toisella kierroksella Riina yritti vähän liikaa ja niin kävi, ettei aika parantunut ja takaa tuli kaksi autoa ohi. Tuloksena oli naisten neljäs sija. Kärkeen oli eroa viisi sekuntia, muut palkintosijat jäivät harmittavasti reilun sekunnin päähän. Riinan aika oli 2.19,60 eli Mirkon ja Riinan ero kutistui jälleen! 😁

Vielä on kaksi viimeistä sorakisaa ajamatta ja sinne lähdetään jännittävässä tilanteessa. Mirko johtaa junnujen mestaruustaistoa ja Riina on naisten Suomi Cupissa neljäntenä.

Mirkon ekan kierroksen aika oli 2.14,48 ja toisen kierroksen aika 2.13,26.

    

Kuvat: samzon.kuvat.fi

Riinan eka kierros meni aikaan 2.19,60 ja toinen kierros aikaan 2.20,45.

    

Kuvat: samzon.kuvat.fi

Kevään eka jokkiskisa Hyvinkäällä

Toukokuussa ajettiin Hyvinkäällä kaksipäiväinen jokkiskisa. Lauantaina ajettiin EVK-sarjan osakilpailu ja sunnuntaina yleinen kisa. Viikonloppu meni todella hyvin: Mirkolle sunnuntaina yleisen luokan voitto ja Riinalle lauantaina naisten EVK-luokan kakkossija. 🏆🏁 Lisäjännitystä ajoihin toi Helsingin Sanomien toimitus, joka teki lauantaina Riinan kisapäivästä juttua.

Juttu löytyy osoitteesta https://www.hs.fi/urheilu/art-2000005696523.html

https://www.ruutu.fi/video/3240437

Riina siis aloitti lauantaina. Alkuerästä tuli kakkossija ja välierästä voitto ja paikka A-finaaliin. Finaalissa lähtöpaikka oli ykkösradalla, mikä ei ollut paras mahdollinen paikka. Lähtö onnistui ihan hyvin, mutta ulkoradalta tultiin ekaan mutkaan kovaa ja kärkeen. Voittaja meni menojaan ja Riina vilkuili liikaa taustapeiliä. Varmistelusta ja muiden hiillostuksesta huolimatta kakkossija säilyi maaliin asti. 😊🏁

Kuva: race.kuvat.fi

Mirko ajoi EVK-yleisessä alkuerässä kolmanneksi ja välierässä oltiin kakkospaikalla, kunnes autosta hävisi virrat ja kisa päättyi siihen. Syy selvisi varikolla. Syyläriin oli tullut reikä, ja jäähdytysnesteet menivät suoraan virranjakajan päälle. Remontin yhteydessä huomattiin, että moottorissa olikin vähän isompaa vikaa. Joka pytyssä oli alle 5 kiloa puristuksia.

Sunnuntaina kuitenkin jatkettiin, vaikka auton kulku hieman epäilytti. Ja kyllä kannatti kokeilla! Mirko aloitti ajot. Alkuerästä tuli voitto ja välierässä käytiin tiukkaa taistelua A-finaalipaikasta. Mirko haastoi edellä ajavaa ja ruutulippu ohitettiin lähes rinta rinnan, mutta ihan ei matka riittänyt. B-finaalissa Mirko meni ulkoa porukasta ohi ja nousi voitolla A-finaaliin. Siellä Mirko pääsi lähtemään seiskaradalta ja ekassa kaarteessa taas samalla taktiikalla ulkoa ohi, kärkeen ja karkuun! 💪 Maaliviiva ohitettiin ykkösenä reilussa johdossa! Kerrankin Mirkolla vähän hymyä! 😄 Yleisen luokan voitto taskussa! 🏆🏁

    

Kuvat: jt.kuvat.fi

Naisten luokan finaalipaikat ratkottiin pisteajona. Ekassa lähdössä Riina ajoi kolmanneksi, seuraavassa lähdössä toisena ekaan mutkaan, kontaktia ja pyörähdys ja viimeisessä pistelähdössä auto hajosi lähtöviivalle. 😄

Hyvin se Ooppeli viikonlopun kulki, vaikkei puristuksia löytynytkään tarpeeksi. Lisäksi vaihdelaatikko alkoi Mirkon lähdöissä oireilla, etuakseli irtosi kiinnikkeistään ja lopulta Riinan lähdössä koko auto jäi lähtöviivalle. Auto meni kaupan, neljä suojaa ja 22 vierasta.

    

Rallisprintin kolmas SM-osakilpailu Vihdissä

Toukokuun 6. päivä ajettiin rallisprintin kolmas SM-osakilpailu asfaltilla ja Mirko nousi junnujen pistekärkeen! 👊🏁
Mirko voitti oman luokkansa lähes seitsemän sekunnin erolla ja oli junnujen yleiskilpailussa kolmas ajalla 1.49,29. Mirko paransi ekaan kierrokseen verrattuna reilun sekunnin toisella lenkillä.
Riina oli naisten viides ajalla 1.57,40. Eka kierros meni pieleen, mutta tokalle Riina sai parannettua yli neljä sekuntia. Naisten kärkeen jäätiin vajaa viisi sekuntia.

Mirkon ekan kierroksen aika oli 1.50,57 ja toisen kierroksen aika 1.49,29.

Kuva: jukumotorsport.kuvat.fi

Riinan ekan kierroksen aika oli 2.01,91 ja toisen kierroksen aika 1.57,40.

Kuva: jukumotorsport.kuvat.fi

Kesäkauden avaus Tammisaaressa

Huhtikuun lopussa Tammisaaressa avattiin kesäkausi ja samoin asfalttikausi.
Mirko ajoi luokkavoittoon ajalla 2.03,55. Junnujen yleiskilpailussa Mirko oli neljäs.
Riina oli naisten viides ajalla 2.11,76. Kisassa oli mukana kaikkiaan 67 kaksivetoista ja tässä joukossa Mirko oli 27. ja Riina 45.
Kehitystä ajamisessa on tapahtunut, nimittäin viime vuoteen verrattuna on molemmilla tullut yli viisi sekuntia parannusta. 😊🏁

Riinan ensimmäisen kierroksen aika oli 2.13,19 ja toisen kierroksen aika 2.11,76. Riina jäi naisten kärkiajalle 8,26 sekuntia. Kolmossijaan oli matkaa vajaa kolme sekuntia.

Kuva: race.kuvat.fi

Mirkon ensimmäisen kierroksen aika oli 2.04,64 ja toisen kierroksen aika 2.03,55. Mirko otti luokkavoiton 5,6 sekunnin erolla. Yleiskilpailun kärkipaikalle oli matkaa 1,41 sekuntia.

Kuva: race.kuvat.fi

Tervehdys!

Nyt on kevätkiireiden takia jäänyt kirjoittamatta kisaraportit viimeisistä kisoista, mutta kesäkuun aikana ne kyllä ilmestyvät tänne luettavaksi. Rovaniemen kisan jälkeen oli pieni tauko, kunnes huhtikuun viimeisenä viikonloppuna ajettiin kauden ensimmäinen asfalttikisa Tammisaaressa. Siitä viikon päästä ajettiin Vihdissä kolmas SM-osakilpailu asfaltilla. Helatorstaina meidän piti mennä Kotkaan ajamaan jokkista, mutta auto hajosi kilpailupäivän aamuna. Viime viikonloppuna ajettiin sitten Hyvinkäällä pitkästä aikaa jokkista, ja kisa meni todella hyvin. Mirko voitti yleisen luokan ja Riina oli naisten kakkonen. Tämän viikon sunnuntaina mennään Kauhajoelle ajamaan sprinttiä. Kilpailu ajetaan asfaltilla ja se on SM-sarjan neljäs osakilpailu.

Eli näistä kaikista kilpailuista tulossa kisakertomuksen kesäkuun puolella. Facebookissa voi seurata meidän tiimin päivityksiä ja kuvia!

Hyvää kesää kaikille!

SM-osakilpailu Rovaniemellä

Maaliskuun alkupuolella ajettiin Rovaniemellä rallisprintin SM-sarjan toinen osakilpailu. Kyseessä oli Rinne-Market SM Sprint ja se ajettiin Mäntyvaaran raviradan maastossa. Reitti oli vaihteleva ja mukava ajaa. Kisassa oli mukana reilu 100 kilpailijaa.
Mirko ajoi parempien pisteiden toivossa luokassa 11 eli alle 1600-kuutioisissa. Normaalisti Mirko ajaa luokassa 10 eli alle 1400-kuutioisissa. Luokassa 11 oli enemmän osallistujia, joten sillä perusteella Mirko lähti hakemaan enemmän pisteitä. Taktikointi onnistui ja Mirko nappasi luokkavoiton ja nousi junnujen mestaruuspisteissä sijalle viisi (kolmossijalla ollaan samoilla pisteillä). Junnujen yleiskilpailussa Mirko oli 15.
Riina ajoi naisten luokassa neljänneksi ja on samoin naisten Suomi Cupissa sijalla neljä.

Mirko ajoi ekan kierroksen aikaan 3.14,86. Sillä mentiin luokkakärkeen 3,86 sekunnin erolla seuraavaan. Ekalla kierroksella oli keltaiset liput, mitkä hidastivat hieman vauhtia. Tokalla kierroksella rata oli jo huonommassa kunnossa ja aika parani vain sekunnin. Lopullinen aika oli 3.13,84 ja sillä luokkavoitto irtosi 3,80 sekunnin erolla. Junnujen yleiskilpailussa Mirko oli 15, junnujen parhaaseen kaksivetoiseen eroa oli reilu kahdeksan sekuntia.
Luokkavoitosta tuli 10+2 pistettä, ja Mirko nousi junnujen SM-pisteissä sijalle viisi. Kärkeen on neljä pistettä.

Kuva: race.kuvat.fi

Riina ajoi ekan kierroksen aikaan 3.34,10 ja sillä mentiin neljänneksi. Kärkeen oli matkaa 14,04 sekuntia, mutta kakkossijaan alle neljä sekuntia ja kolmossijaan reilu kaksi sekuntia. Riina lähti toiselle kierrokselle parantamaan aikaa, mutta reitti oli huonommassa kunnossa ja keltaiset liput ja keskeyttänyt auto hidastivat matkaa. Aika oli 0,43 sekuntia huonompi eli sijoitus ei muuttunut paremmaksi, vaikka ajo tuntuikin paremmalta. Tulevissa kisoissa Riinan pitäisi jo ekalla kierroksella saada itsensä vauhtiin. 😀
Naisten Suomi Cupissa ollaan sijalla neljä.

Kuva: race.kuvat.fi

Ajot jatkuvat huhtikuun lopussa Tammisaaressa. Siellä päästään asfaltille!

Kuva: race.kuvat.fi

SM-sprinttiä Ruuhimäen hypyissä!

Pari viikkoa sitten ajettiin rallisprintin SM-sarjan ensimmäinen osakilpailu Laukaassa. Reitti oli varsin vauhdikas ja kovaa mentiin! Kilpailu ajettiin legendaarisen Ruuhimäen erikoiskokeen maastossa eli osittain saatiin ajaa tietä, jota on ajettu Suomen MM-rallin erikoiskokeena. Tällaista reittiä ei oltukaan ennen ajettu! Kisassa oli mukana noin 150 kuljettajaa.
Mirko ajoi luokkavoittoon ja junioreiden yleiskilpailussa sijalle 17. Kaikkien kaksivetoisten joukossa Mirko oli 31. Riina ajoi luokassaan kuudenneksi ja oli kaksivetoisten 97. 😀 Riina ei päässyt ajamaan toista kierrosta ollenkaan, koska kisa keskeytettiin viivästymisen ja pimeän tulon takia.

Ainiin ja autokin oli saanut uuden ilmeen! 🙂

    

Mirkon ensimmäinen kierros ei mennyt ihan nappiin, vaan siellä tuli pieniä virheitä ja isolle tielle lähdettäessä meni vielä väärä vaihde päälle. Mirko oli ekan kierroksen jälkeen luokassaan toisena 0,86 sekunnin erolla kärkeen. Toiselle kierrokselle Mirko lähti parantamaan aikaa ja onnistui. Kärjessä ollut kilpakumppani paransi reilun pari sekuntia, mutta Mirko paransi yli viisi sekuntia ja kärkipaikka vaihtui. Mirkon tokan kierroksen aika oli 2.59,15 ja luokkavoitto irtosi 2,53 sekunnin erolla. Junnujen yleiskilpailussa Mirko oli 17. Kärjessä oltiin nelivetoisella. Junnujen parhaalle kaksivetoiselle Mirko jäi kahdeksan sekuntia. Kaikkien kaksivetoisten tuloslistalla Mirko oli 31. ja siellä kärkeen oli matkaa 12 sekuntia.

Kuva: fotohanski.otokset.fi

Riinan eka kierros alkoi vähän huonosti, kun heti alussa sattui pari mokaa ja isolle tiellä lähdettäessä Riinalle kävi sama vaihdekämmi kuin Mirkolle. Lisäksi Riina ajoi isolla tiellä liian varovasti, mutta loppua kohden ajo parani. Aika oli 3.16,77 ja se oikeutti naisten kuudenteen sijaan. Toiselle kierrokselle Riina pisti tavoitteeksi parantaa Mirkon tavoin ainakin viisi sekuntia ja ajaa muutenkin rohkeammin. Valitettavasti toista yritystä ei tullut, koska kisa oli viivästynyt niin paljon, että se jouduttiin keskeyttämään. Ekan kierroksen aika jäi voimaan ja sillä tuloksena oli naisten kuudes sija 10,11 sekunnin erolla kärkeen. Kaksivetoisten voittajalle Riina hävisi vaivaiset puoli minuuttia. 😀

Kuva: jukumotorsport.kuvat.fi

Mirkon ja Riinan välinen ero kutistui edellisessä kisassa jo alle 10 sekuntiin, mutta nyt se lipsahti taas 17 sekuntiin.
Junnujen suomenmestaruussarjassa Mirko on nyt sijalla 16. Kärkeen on neljän pisteen ero. Mirkon luokassa piti olla kolme kuskia, mutta yhden auto hajosi juuri ennen lähtöä, niin lähtijämäärä kutistui kahteen. Tästä syystä Mirko ei saanut ollenkaan extrapisteitä voitosta. Riinalla on kahdeksan pisteen ero naisten kärkeen.

Voitot Mäntyharjulta!

Viime sunnuntaina huristeltiin Mäntyharjulla Polaria Sprintin parissa. Mirko ja Riina ajoivat molemmat luokkavoittoihin! Lisäksi Mirko oli junnujen neljäs ja nopein kaksiveto. Kaikista kaksivetoisista Mirko oli viides ja Riina 23. Päivä oli siis tulosten puolesta varsin onnistunut. Kilpailussa ajettiin kolme kierrosta. Ekalla kierroksella Riina pölisytteli vähän penkkoja ja samaa teki Mirko kolmannella kierroksella, kun kaasu jäi yhtäkkiä pohjaan. Samassa autosta meni alapallonivel poikki. Onneksi tämä kuitenkin sattui nyt, nimittäin tallilla selvisi, että kaasuvaijerin säie oli purkautunut ja aiheuttanut kaasun jumiin jäämisen. Nyt on auto jälleen iskussa, kun huomenna starttaa rallisprintin SM-sarja Laukaassa!

Kuva: fotohanski.otokset.fi

Riinan ekan kierroksen lähtö epäonnistui täysin ja hetki vierähti siinä sutiessa. Ajo kuitenkin meni hyvin, kunnes juuri ennen maalia Riina unohti, että nypyn jälkeen käännytään oikealle ja niin mentiin hetki komeasti penkalla. Maaliin kuitenkin päästiin ja ajalla mentiin naisten kärkeen 2,15 sekunnin erolla. Toisella kierroksella lähtö meni paremmin, mutta ajaminen oli ehkä vähän varovaisempaa. Aika kuitenkin parani 2,81 sekuntia ja sillä pidettiin naisten kärkipaikka 2,37 sekunnilla. Viimeisellä kierroksella reitti oli aurattu ja urat täynnä lunta ja ajaminen ei oikein onnistunut. Aikakin oli kymmenen sekuntia huonompi. Riinan toisen kierroksen aika 3.18,21 toi naisten voiton ja kaksivetoisten 23. sijan. Naisten voitto irtosi 2,37 sekunnilla ja kaksivetoisten kärkeen Riina jäi 14,42 sekuntia. Junnuihin verrattuna Riina olisi ollut siellä sijalla 12.

Kuva: fotohanski.otokset.fi

Mirko ajoi ekalla kierroksella ajan 3.08,91 ja meni siellä luokan kärkeen 10,19 sekunnin erolla. Sillä oltiin junnuissa ja kaksivetoisissa hyvissä asemissa. Ekan kierroksen jälkeen Mirko oli koko kisan kaksivetoisista kolmospaikalla. Toisella kierroksella Mirko pöllytteli vähän penkkoja ja sen verran niitä penkkaosumia tuli, ettei aika parantunut. Toisen kierroksen aika oli vajaan sekunnin huonompi kuin ekan kierroksen aika. Kolmannella kierroksella ajaminen tuntui todella hyvältä, kunnes kaasu jäi jumiin ja Mirko ajoi penkalle. Samassa rytäkässä alapallonivel meni poikki ja Toyota tuotiin piikkikoneella varikolle. Mirkon ekan kierroksen aika toi luokkavoiton 5,94 sekunnin erolla. Mirko oli junnujen neljäs ja junnujen paras kaksiveto. Kaikista kaksivetoisista Mirko oli viides ja jäi kärkeen 5,12 sekuntia.

Riinan ja Mirkon välinen ero kutistu tällä kertaa alle 10 sekuntiin. 😀

    

Kuvat: womppiracing.kuvat.fi ja jukumotorsport.kuvat.fi

 

Mirkolle ja Riinalle luokkavoitot Rantasalmelta

Sunnuntaina ajettiin Rantasalmella sprinttiä ja se meni varsin hyvin! Mirko ja Riina ajoivat molemmat luokkavoittoihin, joten palkinnot haettiin pois kuleksimasta! Lisäksi Mirko oli kaikista kaksivetoisista yhdeksänneksi nopein. Reitti oli mukava niin kuskeille kuin huoltomiehille ja yleisöllekin, koska reitin näki lähes koko matkalta.
Riina lähti kisaan numerolla 15 ja Mirko numerolla 41.

Riina ajoi ekalla kierroksella ajan 2.47,43. Ajaminen meni hyvin, mutta reitillä oli kolmet keltaiset liput ja se hidasti hieman vauhtia. Riina meni kuitenkin naisten kärkeen 1,68 sekunnin erolla. Toiselle kierrokselle Riina lähti parantamaan aikaa, mutta reitti oli jo aika huonossa kunnossa. Vauhti tuntui kyllä paljon kovemmalta, mutta aika parani vain 69 sadasosaa. Onneksi parani edes sen verran, koska edellä lähtenyt oli mennyt Riinan ajasta ohi, mutta Riina otti ykköspaikan takaisin 14 sadasosan turvin. Toisen kierroksen aika oli 2.47,04.

Kuva: womppiracing.kuvat.fi

Mirkon eka kierros meni muuten hyvin, mutta pari kertaa meinasi ajolinja vähän karata. Tilanteista kuitenkin selvittiin ja ekan kierroksen aika oli 2.34,34. Sillä mentiin luokkajohtoon. Toiselle kierrokselle Mirko lähti myös parantamaan aikaa, mutta reitti oli siinä kunnossa, että hyvin harva paransi enää aikaansa. Mirko ajoi ajan 2.35,96. Luokkavoitto tuli ekan kierroksen ajalla ja 9,90 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen.
Mirko oli junnujen kuudes ja junnujen kaksivetoisten neljäs.

    

Kuvat: jukumotorsport.kuvat.fi

Kaikista kaksivetoisista Mirko oli yhdeksänneksi nopein 6,14 sekunnin erolla nopeimpaan. Riina jäi sijalle 51, kärkeen 18,84 sekuntia. Riinan ja Mirkon ero oli tällä kertaa 12,70 sekuntia, mikä oli Riinan uusi ennätys jäällä Mirkoa vastaan. Normaalisti kun eroa on ollut ainakin 20 sekuntia. 😀

Kuva: arikarhunen.kuvat.fi

Sprinttiä Pieksämäellä

Sunnuntaina ajettiin Tähtikatsastus Rallisprint Pieksämäellä. Reitti oli todella liukas ja mutkaa oli mutkan perään, joten haastetta riitti. Auto pysyi kunnossa, mutta muuten oli hankala päivä ja ajaminen ei oikein sujunut. Mirko ja Riina ajoivat molemmat kakkossijoille luokissaan. Riina lähti kisaan numerolla 11 ja Mirko numerolla 34.

Mirko ajoi ekalla kierroksella ajan 3.42,15. Keltaiset liput hidastivat menoa ja Mirko ajoi kakkossijalle 14,06 sekunnin erolla kärkeen. Toisella kierroksella aika parani melkein yhdeksän sekuntia. Kärkipaikkaa ei tullut, mutta kakkossija säilyi. Toisen kierroksen aika oli 3.33,34. Kärkeen jäätiin siis lopulta 5,25 sekuntia.
Mirko ajoi junnujen yleiskilpailussa sijalle 12. Kärkeen oli 18 sekuntia, mutta kärjessä oltiin nelivetoisella. Junnujen nopeimmalle kaksivetoiselle Mirko jäi 13 sekuntia. Kaksivetoisissa Mirko oli sijalla 18, kärkeen 14 sekuntia.

Kuva: fotohanski.otokset.fi

Riinan eka kierros alkoi ihan hyvin, mutta Riina sai edellä ajaneen kiinni eikä kapealla radalla päässyt ohi. Aika oli 4.02,12. Riina meni toiseksi jääden kärkeen 5,07 sekuntia. Se ei ollut paljon, koska aikaa hukkaantui Riinalla monta sekuntia. Toinen kierros meni ihan pieleen. Lähtö epäonnistui eikä sen jälkeen ajamisestakaan tullut mitään. Aika oli 3.56,21, mikä oli aika huono, koska ekaan kierrokseen verrattuna ajan olisi kaiken järjen mukaan pitänyt parantua huimasti. Riina oli toinen 13,18 sekunnin erolla voittajaan.

Kuva: fotohanski.otokset.fi

Tulevana viikonloppuna jatketaan Rantasalmella!