Aihearkisto: Uutiset

Asfalttisprinttiä Nokialla

18.6. ajettiin asfalttisprintti Nokialla. Riina lähti ajamaan ilman Mirkoa, ja otti kaiken ilon irti ja ilmoittautui junnuihin ajamaan. Huoltomiehiä ei ollut muita kuin äiti mukana, mutta onneksi Väyrysen Rauno lupasi auttaa ja oli varannut varikkopaikankin. Kaikki sujui oikeastaan tosi hyvin ennen kisan alkua. Homma toimi ja reitti tuli polkupyörän kanssa tutuksi.

Harmittavasti itse kisa meni ihan pipariksi, se nimittäin päättyi Riinan osalta lähtöviivalle. Asiaa tutkittiin varikolla ja vahva epäilys oli, että kytkin/asetelma hajosi. Positiivinen asia oli se, että onneksi hajosi nyt eikä seuraavassa SM-osakilpailussa. Kotona selvisi, ettei kyseessä ollutkaan kytkin vaan vetoakseli oli mennyt poikki. Kiitokset Raunolle avusta ja varikkopaikasta. Vaikka kisa loppui lyhyeen, niin sai kuitenkin olla varikolla hienon Ooppelin vieressä. 😎

Kauhajoella rallisprintin neljäs SM-osakilpailu

Toukokuun lopussa ajettiin Kauhajoella rallisprintin neljäs SM-osakilpailu. Tämä oli toinen asfaltilla ajettavista kisoista. Mirko lähti kisaan junnujen pistejohdossa. Reitti oli mukava ajaa ja kisa meni hyvin.

Mirko voitti oman luokkansa kuuden sekunnin erolla seuraavaan ja oli junnujen nopein kaksivetoinen. Aika oli 2.13,26. Jälkikäteen ajateltuna Mirkon olisi kannattanut näissä oman vahvuuden asfalttikisoissa ottaa riski ja ajaa toisessa luokassa ja kerätä hyvät pisteet ja vastaavasti viedä pahimmilta kilpakumppaneilta pisteitä. 😉 Mutta katsotaan, mitä soralla tapahtuu. 💪
Riinalla onnistui eka kierros tosi hyvin ja sillä ajalla oltiin naisten kakkossijalla. Toisella kierroksella Riina yritti vähän liikaa ja niin kävi, ettei aika parantunut ja takaa tuli kaksi autoa ohi. Tuloksena oli naisten neljäs sija. Kärkeen oli eroa viisi sekuntia, muut palkintosijat jäivät harmittavasti reilun sekunnin päähän. Riinan aika oli 2.19,60 eli Mirkon ja Riinan ero kutistui jälleen! 😁

Vielä on kaksi viimeistä sorakisaa ajamatta ja sinne lähdetään jännittävässä tilanteessa. Mirko johtaa junnujen mestaruustaistoa ja Riina on naisten Suomi Cupissa neljäntenä.

Mirkon ekan kierroksen aika oli 2.14,48 ja toisen kierroksen aika 2.13,26.

    

Kuvat: samzon.kuvat.fi

Riinan eka kierros meni aikaan 2.19,60 ja toinen kierros aikaan 2.20,45.

    

Kuvat: samzon.kuvat.fi

Kevään eka jokkiskisa Hyvinkäällä

Toukokuussa ajettiin Hyvinkäällä kaksipäiväinen jokkiskisa. Lauantaina ajettiin EVK-sarjan osakilpailu ja sunnuntaina yleinen kisa. Viikonloppu meni todella hyvin: Mirkolle sunnuntaina yleisen luokan voitto ja Riinalle lauantaina naisten EVK-luokan kakkossija. 🏆🏁 Lisäjännitystä ajoihin toi Helsingin Sanomien toimitus, joka teki lauantaina Riinan kisapäivästä juttua.

Juttu löytyy osoitteesta https://www.hs.fi/urheilu/art-2000005696523.html

https://www.ruutu.fi/video/3240437

Riina siis aloitti lauantaina. Alkuerästä tuli kakkossija ja välierästä voitto ja paikka A-finaaliin. Finaalissa lähtöpaikka oli ykkösradalla, mikä ei ollut paras mahdollinen paikka. Lähtö onnistui ihan hyvin, mutta ulkoradalta tultiin ekaan mutkaan kovaa ja kärkeen. Voittaja meni menojaan ja Riina vilkuili liikaa taustapeiliä. Varmistelusta ja muiden hiillostuksesta huolimatta kakkossija säilyi maaliin asti. 😊🏁

Kuva: race.kuvat.fi

Mirko ajoi EVK-yleisessä alkuerässä kolmanneksi ja välierässä oltiin kakkospaikalla, kunnes autosta hävisi virrat ja kisa päättyi siihen. Syy selvisi varikolla. Syyläriin oli tullut reikä, ja jäähdytysnesteet menivät suoraan virranjakajan päälle. Remontin yhteydessä huomattiin, että moottorissa olikin vähän isompaa vikaa. Joka pytyssä oli alle 5 kiloa puristuksia.

Sunnuntaina kuitenkin jatkettiin, vaikka auton kulku hieman epäilytti. Ja kyllä kannatti kokeilla! Mirko aloitti ajot. Alkuerästä tuli voitto ja välierässä käytiin tiukkaa taistelua A-finaalipaikasta. Mirko haastoi edellä ajavaa ja ruutulippu ohitettiin lähes rinta rinnan, mutta ihan ei matka riittänyt. B-finaalissa Mirko meni ulkoa porukasta ohi ja nousi voitolla A-finaaliin. Siellä Mirko pääsi lähtemään seiskaradalta ja ekassa kaarteessa taas samalla taktiikalla ulkoa ohi, kärkeen ja karkuun! 💪 Maaliviiva ohitettiin ykkösenä reilussa johdossa! Kerrankin Mirkolla vähän hymyä! 😄 Yleisen luokan voitto taskussa! 🏆🏁

    

Kuvat: jt.kuvat.fi

Naisten luokan finaalipaikat ratkottiin pisteajona. Ekassa lähdössä Riina ajoi kolmanneksi, seuraavassa lähdössä toisena ekaan mutkaan, kontaktia ja pyörähdys ja viimeisessä pistelähdössä auto hajosi lähtöviivalle. 😄

Hyvin se Ooppeli viikonlopun kulki, vaikkei puristuksia löytynytkään tarpeeksi. Lisäksi vaihdelaatikko alkoi Mirkon lähdöissä oireilla, etuakseli irtosi kiinnikkeistään ja lopulta Riinan lähdössä koko auto jäi lähtöviivalle. Auto meni kaupan, neljä suojaa ja 22 vierasta.

    

Rallisprintin kolmas SM-osakilpailu Vihdissä

Toukokuun 6. päivä ajettiin rallisprintin kolmas SM-osakilpailu asfaltilla ja Mirko nousi junnujen pistekärkeen! 👊🏁
Mirko voitti oman luokkansa lähes seitsemän sekunnin erolla ja oli junnujen yleiskilpailussa kolmas ajalla 1.49,29. Mirko paransi ekaan kierrokseen verrattuna reilun sekunnin toisella lenkillä.
Riina oli naisten viides ajalla 1.57,40. Eka kierros meni pieleen, mutta tokalle Riina sai parannettua yli neljä sekuntia. Naisten kärkeen jäätiin vajaa viisi sekuntia.

Mirkon ekan kierroksen aika oli 1.50,57 ja toisen kierroksen aika 1.49,29.

Kuva: jukumotorsport.kuvat.fi

Riinan ekan kierroksen aika oli 2.01,91 ja toisen kierroksen aika 1.57,40.

Kuva: jukumotorsport.kuvat.fi

Kesäkauden avaus Tammisaaressa

Huhtikuun lopussa Tammisaaressa avattiin kesäkausi ja samoin asfalttikausi.
Mirko ajoi luokkavoittoon ajalla 2.03,55. Junnujen yleiskilpailussa Mirko oli neljäs.
Riina oli naisten viides ajalla 2.11,76. Kisassa oli mukana kaikkiaan 67 kaksivetoista ja tässä joukossa Mirko oli 27. ja Riina 45.
Kehitystä ajamisessa on tapahtunut, nimittäin viime vuoteen verrattuna on molemmilla tullut yli viisi sekuntia parannusta. 😊🏁

Riinan ensimmäisen kierroksen aika oli 2.13,19 ja toisen kierroksen aika 2.11,76. Riina jäi naisten kärkiajalle 8,26 sekuntia. Kolmossijaan oli matkaa vajaa kolme sekuntia.

Kuva: race.kuvat.fi

Mirkon ensimmäisen kierroksen aika oli 2.04,64 ja toisen kierroksen aika 2.03,55. Mirko otti luokkavoiton 5,6 sekunnin erolla. Yleiskilpailun kärkipaikalle oli matkaa 1,41 sekuntia.

Kuva: race.kuvat.fi

SM-osakilpailu Rovaniemellä

Maaliskuun alkupuolella ajettiin Rovaniemellä rallisprintin SM-sarjan toinen osakilpailu. Kyseessä oli Rinne-Market SM Sprint ja se ajettiin Mäntyvaaran raviradan maastossa. Reitti oli vaihteleva ja mukava ajaa. Kisassa oli mukana reilu 100 kilpailijaa.
Mirko ajoi parempien pisteiden toivossa luokassa 11 eli alle 1600-kuutioisissa. Normaalisti Mirko ajaa luokassa 10 eli alle 1400-kuutioisissa. Luokassa 11 oli enemmän osallistujia, joten sillä perusteella Mirko lähti hakemaan enemmän pisteitä. Taktikointi onnistui ja Mirko nappasi luokkavoiton ja nousi junnujen mestaruuspisteissä sijalle viisi (kolmossijalla ollaan samoilla pisteillä). Junnujen yleiskilpailussa Mirko oli 15.
Riina ajoi naisten luokassa neljänneksi ja on samoin naisten Suomi Cupissa sijalla neljä.

Mirko ajoi ekan kierroksen aikaan 3.14,86. Sillä mentiin luokkakärkeen 3,86 sekunnin erolla seuraavaan. Ekalla kierroksella oli keltaiset liput, mitkä hidastivat hieman vauhtia. Tokalla kierroksella rata oli jo huonommassa kunnossa ja aika parani vain sekunnin. Lopullinen aika oli 3.13,84 ja sillä luokkavoitto irtosi 3,80 sekunnin erolla. Junnujen yleiskilpailussa Mirko oli 15, junnujen parhaaseen kaksivetoiseen eroa oli reilu kahdeksan sekuntia.
Luokkavoitosta tuli 10+2 pistettä, ja Mirko nousi junnujen SM-pisteissä sijalle viisi. Kärkeen on neljä pistettä.

Kuva: race.kuvat.fi

Riina ajoi ekan kierroksen aikaan 3.34,10 ja sillä mentiin neljänneksi. Kärkeen oli matkaa 14,04 sekuntia, mutta kakkossijaan alle neljä sekuntia ja kolmossijaan reilu kaksi sekuntia. Riina lähti toiselle kierrokselle parantamaan aikaa, mutta reitti oli huonommassa kunnossa ja keltaiset liput ja keskeyttänyt auto hidastivat matkaa. Aika oli 0,43 sekuntia huonompi eli sijoitus ei muuttunut paremmaksi, vaikka ajo tuntuikin paremmalta. Tulevissa kisoissa Riinan pitäisi jo ekalla kierroksella saada itsensä vauhtiin. 😀
Naisten Suomi Cupissa ollaan sijalla neljä.

Kuva: race.kuvat.fi

Ajot jatkuvat huhtikuun lopussa Tammisaaressa. Siellä päästään asfaltille!

Kuva: race.kuvat.fi

SM-sprinttiä Ruuhimäen hypyissä!

Pari viikkoa sitten ajettiin rallisprintin SM-sarjan ensimmäinen osakilpailu Laukaassa. Reitti oli varsin vauhdikas ja kovaa mentiin! Kilpailu ajettiin legendaarisen Ruuhimäen erikoiskokeen maastossa eli osittain saatiin ajaa tietä, jota on ajettu Suomen MM-rallin erikoiskokeena. Tällaista reittiä ei oltukaan ennen ajettu! Kisassa oli mukana noin 150 kuljettajaa.
Mirko ajoi luokkavoittoon ja junioreiden yleiskilpailussa sijalle 17. Kaikkien kaksivetoisten joukossa Mirko oli 31. Riina ajoi luokassaan kuudenneksi ja oli kaksivetoisten 97. 😀 Riina ei päässyt ajamaan toista kierrosta ollenkaan, koska kisa keskeytettiin viivästymisen ja pimeän tulon takia.

Ainiin ja autokin oli saanut uuden ilmeen! 🙂

    

Mirkon ensimmäinen kierros ei mennyt ihan nappiin, vaan siellä tuli pieniä virheitä ja isolle tielle lähdettäessä meni vielä väärä vaihde päälle. Mirko oli ekan kierroksen jälkeen luokassaan toisena 0,86 sekunnin erolla kärkeen. Toiselle kierrokselle Mirko lähti parantamaan aikaa ja onnistui. Kärjessä ollut kilpakumppani paransi reilun pari sekuntia, mutta Mirko paransi yli viisi sekuntia ja kärkipaikka vaihtui. Mirkon tokan kierroksen aika oli 2.59,15 ja luokkavoitto irtosi 2,53 sekunnin erolla. Junnujen yleiskilpailussa Mirko oli 17. Kärjessä oltiin nelivetoisella. Junnujen parhaalle kaksivetoiselle Mirko jäi kahdeksan sekuntia. Kaikkien kaksivetoisten tuloslistalla Mirko oli 31. ja siellä kärkeen oli matkaa 12 sekuntia.

Kuva: fotohanski.otokset.fi

Riinan eka kierros alkoi vähän huonosti, kun heti alussa sattui pari mokaa ja isolle tiellä lähdettäessä Riinalle kävi sama vaihdekämmi kuin Mirkolle. Lisäksi Riina ajoi isolla tiellä liian varovasti, mutta loppua kohden ajo parani. Aika oli 3.16,77 ja se oikeutti naisten kuudenteen sijaan. Toiselle kierrokselle Riina pisti tavoitteeksi parantaa Mirkon tavoin ainakin viisi sekuntia ja ajaa muutenkin rohkeammin. Valitettavasti toista yritystä ei tullut, koska kisa oli viivästynyt niin paljon, että se jouduttiin keskeyttämään. Ekan kierroksen aika jäi voimaan ja sillä tuloksena oli naisten kuudes sija 10,11 sekunnin erolla kärkeen. Kaksivetoisten voittajalle Riina hävisi vaivaiset puoli minuuttia. 😀

Kuva: jukumotorsport.kuvat.fi

Mirkon ja Riinan välinen ero kutistui edellisessä kisassa jo alle 10 sekuntiin, mutta nyt se lipsahti taas 17 sekuntiin.
Junnujen suomenmestaruussarjassa Mirko on nyt sijalla 16. Kärkeen on neljän pisteen ero. Mirkon luokassa piti olla kolme kuskia, mutta yhden auto hajosi juuri ennen lähtöä, niin lähtijämäärä kutistui kahteen. Tästä syystä Mirko ei saanut ollenkaan extrapisteitä voitosta. Riinalla on kahdeksan pisteen ero naisten kärkeen.

Voitot Mäntyharjulta!

Viime sunnuntaina huristeltiin Mäntyharjulla Polaria Sprintin parissa. Mirko ja Riina ajoivat molemmat luokkavoittoihin! Lisäksi Mirko oli junnujen neljäs ja nopein kaksiveto. Kaikista kaksivetoisista Mirko oli viides ja Riina 23. Päivä oli siis tulosten puolesta varsin onnistunut. Kilpailussa ajettiin kolme kierrosta. Ekalla kierroksella Riina pölisytteli vähän penkkoja ja samaa teki Mirko kolmannella kierroksella, kun kaasu jäi yhtäkkiä pohjaan. Samassa autosta meni alapallonivel poikki. Onneksi tämä kuitenkin sattui nyt, nimittäin tallilla selvisi, että kaasuvaijerin säie oli purkautunut ja aiheuttanut kaasun jumiin jäämisen. Nyt on auto jälleen iskussa, kun huomenna starttaa rallisprintin SM-sarja Laukaassa!

Kuva: fotohanski.otokset.fi

Riinan ekan kierroksen lähtö epäonnistui täysin ja hetki vierähti siinä sutiessa. Ajo kuitenkin meni hyvin, kunnes juuri ennen maalia Riina unohti, että nypyn jälkeen käännytään oikealle ja niin mentiin hetki komeasti penkalla. Maaliin kuitenkin päästiin ja ajalla mentiin naisten kärkeen 2,15 sekunnin erolla. Toisella kierroksella lähtö meni paremmin, mutta ajaminen oli ehkä vähän varovaisempaa. Aika kuitenkin parani 2,81 sekuntia ja sillä pidettiin naisten kärkipaikka 2,37 sekunnilla. Viimeisellä kierroksella reitti oli aurattu ja urat täynnä lunta ja ajaminen ei oikein onnistunut. Aikakin oli kymmenen sekuntia huonompi. Riinan toisen kierroksen aika 3.18,21 toi naisten voiton ja kaksivetoisten 23. sijan. Naisten voitto irtosi 2,37 sekunnilla ja kaksivetoisten kärkeen Riina jäi 14,42 sekuntia. Junnuihin verrattuna Riina olisi ollut siellä sijalla 12.

Kuva: fotohanski.otokset.fi

Mirko ajoi ekalla kierroksella ajan 3.08,91 ja meni siellä luokan kärkeen 10,19 sekunnin erolla. Sillä oltiin junnuissa ja kaksivetoisissa hyvissä asemissa. Ekan kierroksen jälkeen Mirko oli koko kisan kaksivetoisista kolmospaikalla. Toisella kierroksella Mirko pöllytteli vähän penkkoja ja sen verran niitä penkkaosumia tuli, ettei aika parantunut. Toisen kierroksen aika oli vajaan sekunnin huonompi kuin ekan kierroksen aika. Kolmannella kierroksella ajaminen tuntui todella hyvältä, kunnes kaasu jäi jumiin ja Mirko ajoi penkalle. Samassa rytäkässä alapallonivel meni poikki ja Toyota tuotiin piikkikoneella varikolle. Mirkon ekan kierroksen aika toi luokkavoiton 5,94 sekunnin erolla. Mirko oli junnujen neljäs ja junnujen paras kaksiveto. Kaikista kaksivetoisista Mirko oli viides ja jäi kärkeen 5,12 sekuntia.

Riinan ja Mirkon välinen ero kutistu tällä kertaa alle 10 sekuntiin. 😀

    

Kuvat: womppiracing.kuvat.fi ja jukumotorsport.kuvat.fi

 

Sprinttikausi päätökseen Huittisissa

Sunnuntaina ajettiin Huittisissa viimeinen sprinttikisa tälle vuodelle. Kyseessä oli Seloy SM-Rallisprint, joka oli SM-sarjan viimeinen osakilpailu. Yhteensä sarjassa oli kuusi osakilpailua, joista kolmeen päästiin tänä vuonna Toyotan kanssa ajamaan. Paljon onnea menestyneille!

Mirko ajoi numerolla 61 ja Riina numerolla 122. Auton keula saatiin kuntoon Kiteen rysäyksen jäljiltä ja viimeiseen kisaan lähdettiin hyvillä mielin. Tällä kertaa kummatkin pääsivät molemmilla kierroksilla maaliin asti ja auto jäi ehjäksi, joten onnistunut reissu kaikin puolin. Rata oli todella nopea ja vaativa eli monessa kohtaa piti mennä niin kovaa, mitä autosta lähti. Mirkolta se onnistuikin, Riinalla oli vauhti vähän hakusessa. 😉

Mirko ajoi ekan kierroksen aikaan 2.25,34. Sillä mentiin luokassa 6,67 sekunnin erolla kärkeen. Reitillä oli pitkä suora, jonka päässä oli pieni nyppy. Viime viikonlopun loikat mielessä Mirko hieman hidasti ennen nyppyä, mikä osoittautui kuitenkin turhaksi. Muuten ajo meni varsin hyvin. Tokalla kierroksella mentiin vielä kovempaa ja Mirko paransi aikaa 3,67 sekuntia. Aika oli 2.21,67 ja luokkavoitto tuli 8,58 sekunnin erolla. Junnuissa Mirko ajoi sijalle 13 ja kärkeen oli eroa 12,41 sekuntia. Kaksivetoisissa Mirko ajoi sijalle 21 ja siellä kärkeen oli eroa 8,82 sekuntia.

Kuva: Heikki Majaniemi/HopparacingKuvat

Riina ajoi ekan kierroksen aikaan 2.42,37. Sillä oltiin luokassa viidentenä. Kärjessä mentiin kovaa ja sinne oli matkaa 15,98 sekuntia. Kolmen joukkoon oli 5,67 sekuntia. Ajaminen oli ihan liian varovaista. Tokalle kierrokselle Riina lähti parantamaan aikaa. Muuten ajo meni hieman paremmin, mutta pitkälle suoralle lähtiessä Riina koitti laittaa väärää vaihdetta päälle ja siinä meni aikaa hukkaan. Aika parantui lopulta 1,55 sekuntia. Riina tippui luokassa kuudenneksi. Kärkeen oli 14,43 sekuntia ja kolmen joukkoon 8,47 sekuntia.
Naisten yleiskilpailussa Riina oli seitsemäs, nelivedolla oltiin kärjessä ja siihen oli eroa 22,32 sekuntia. Kaksivetoisissa Riina oli 91. ja kärkeen jäätiin 27,97 sekuntia. 😀

Kuva: Heikki Majaniemi/HopparacingKuvat

Riinalla ja Mirkolla oli asfaltilla eroa aina se kymmenen sekuntia, nyt soralla ollaankin sitten jo lähes 20 sekunnissa. Mutta nyt on ensimmäinen sprinttikausi ajettu ja ensi vuonna lähdetään parantamaan!!! Suunta on molemmilla ylöspäin!

Suuret kiitokset yhteistyökumppaneille ja huoltomiehille ja -naisille sekä tietysti kannustajille ja kaikille menossa mukana olleille!

Ensi vuoden suunnitelmissa on ainakin ajaa koko SM-sarja läpi. Future Cup kiinnostaa myös, joten katsotaan, mitä vuosi tuo tullessaan. Sitä ennen ehostetaan autoa ja toivottavasti vähän myös treenataan! 🙂

Jokkista Kukonkoivussa

Syyskuun 23.-24. päivä ajettiin perinteinen Päijät-Hämeen ajo Hollolan Kukonkoivussa. Lauantaina ajettiin EVK-sarjan viimeinen osakilpailu ja sunnuntaina yleinen kilpailu. Itse sarjaa ei tänäkään vuonna Rautakorpi Racingista kukaan ajanut, mutta Riina oli kuitenkin Kukonkoivussa ajamassa. Autona oli Suojärven Tonin Opel Ascona, joka oli tosi mukava ajaa.
Lauantaina Riina ajoi finaaliin ja kisan viidenneksi, sunnuntaina kisa loppui välierässä penkalle. Kiitokset Tonille ajopaikasta ja pahoittelut sunnuntain remonteista! 😀

Lauantaina naisten luokan alkueristä neljä parasta ajoi suoraan välieriin. Lähtöpaikka oli liukas ja Riinalla oli lähdössä aivan liikaa kierroksia, mutta siitä päästiin kuitenkin kolmospaikalle ja samalla sijalla maaliin.
Välieristä kolme parasta ajoi A-finaaliin ja sijat neljästä kuuteen oikeuttivat sijoituserään. Lähtökierrokset olivat pienemmät, mutta taas auto jäi sutimaan. Riina ajoi kuitenkin jälleen kolmanneksi ja finaaliin.
Finaalissa lähtö onnistui paremmin, mutta ekan mutkan jälkeen oltiin vasta kuudentena. Edellä ajaneet kilpasisaret taistelivat ja Riina kyttäsi takana ja keskilenkillä avautui paikka. Riina nousi neljänneksi, mutta seuraavan kierroksen alkaessa yksi Kukonkoivun konkarikuskeista meni yhdessä hujauksessa ohi. Maaliin siis viidentenä. Kuski oli tyytyväinen autoon ja sijoitukseen, finaalipaikka kun oli tavoitteena.
Suojärven Toni ajoi yleisessä luokassa finaaliin ja sijalle seitsemän.

Lauantaina naisten luokan voitti Minna Ulmala Opelilla, nuorten luokan Juuso Suppula Sierralla ja yleisen luokan Iiro Rajanen Opelilla.
EVK-sarjan voitot menivät tänä vuonna Essi Korpelalle, Eetu Helmiselle ja Joni Korhoselle.

Sunnuntaina jatkettiin yleisellä kilpailulla.
Naisten alkueristä neljä parasta ajoi suoraan välieriin. Nyt oli kierrokset enemmän kohdillaan kuin edellisenä päivänä ja Riina meni lähdöstä kolmospaikalle ja siitä samalla sijalla maaliin.
Välieristä kaksi parasta meni A-finaaliin ja seuraavat kaksi sijoituserään. Riina ajoi lähdöstä vitospaikalle eli ohi piti yrittää. Ensimmäinen ohitusyritys keskilenkillä ei onnistunut, mutta siitä alalenkkiä kohti ja Riina näki raon sisällä ja meinasi ehtiä siihen. Rako ehti kuitenkin pienentyä huomattavasti ennen mutkaa, ja Ooppeli oli penkalla. Alatukivarsi vääntyi ja piikkikoneella varikolle.
Auto saatiin yleiseen luokkaan kuntoon, mutta siellä oli myöskin joka lähdössä tapahtumaa ja kisa loppui Tonin osalta semifinaaliin.

Naisten luokan voitti Jaana Koskema Fiatilla, nuorten luokan Rasmus Ikäheimonen Fiatilla ja yleisen luokan Timo Ruoppa Kuplalla.

Mirko oli sunnuntaina kisoissa ostamassa autoa, mutta arpaonni oli jäänyt kotiin.